keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Crazy quilt eli pöljät tilkut

Löysin viimeinkin tilkkutyölajin, josta todella pidän! Crazy Quilt-tyylissä ei pikaisen nettiselailun perusteella ole juurikaan sääntöjä. Lähinnä kai se, että kankaiden tulisi olla suunnilleen samanlaatuisia (venyvät tai venymättömät ja paksuus myös samaa luokkaa). Muutoin ajatus saa lentää tai minun tapauksessani pääasiassa käsi saa nostaa umpimähkään tilkkulaarista seuraavan tilkun. Parissa blokissa oli joku ajatuskin: esimerkiksi astronautti leijailemassa pilvikankaiden keskellä tai erilaisia sienikankaita yhdessä. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että koska en ole puritaani niin yhdistin tilkut röyhkeästi saumurilla.

Sen verran tarvitsin tähän tolkkua, että yritin tehdä blokeista (?) n.30x30cm kokoisia. Muutamasta kankaasta leikkasin koko blokin muotoisen tilkun, joko kankaan ulkonäön takia tai ihan laiskuuttani. Kokosin peitot niin, että korkeus on 5 blokkia ja leveys 3. Taustapuolelle halusin halpaa velouria. Kestovaippakaupassa oli jämävärejä tarjouksessa ja piti valita vähiten ruma persikasta, vaaleanharmaasta ja vaaleankeltaisesta. Keltainen siis, vaikka on minusta ihan kamala väri. Tikkasin kerrokset yhteen ompelukoneen suoralla tikillä tekniikan määrittämällä filosofialla eli tunteella kiemuroita sinne tänne.
Peitot tulevat lasten leikkeihin majanrakennukseen, pehmusteiksi, sängyiksi, pesiksi, viitoiksi, kapaloiksi, kipseiksi ja ties miksi muuksi. Saavat siis kestää monenlaista ja tarvittaessa käydä vaikka 60 asteen pesussa. Tässä peitot ovat ihan peittokäytössä, kun lapset katsovat joululahjaksi saamaansa elokuvaa.
Reilun viikon pituinen joululoma on kummaa aikaa - olen päässyt taas pitkästä aikaa kokemaan, miltä ompeluinto tuntuu. Yritin viimein opetella myös halpispokkarikamerani säätöjä, sillä olen aivan kurkkuani myöten täynnä sen karmeita automaattisalamakuvia. Osa näistä peittokuvista oli jo ihan kelvollisia, tosin joissain oli värit vielä turhan siniset.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Pituutta helmaan

Kumma juttu, kun mekkojen helmat lyhenevät kaapissa. Kun kutistumista ei näköjään voi estää, on ommeltava uusia mekkoja. Eskarilaisen mekosta oli selvä visio jo aiemmin: ruskeapohjaista Kestovaippakaupan tähtivelouria pinkeillä kanttauksilla. Applikaatiokuvasta oli erilaisia avaruudessaleijailuvisioita, mutta lopulta esikoinen pyysi mekkoon kuvan piirtämästään Milla-koirasta. Hieman piti tehdä kompromisseja sydänten määrän kanssa, mutta muutoin lopputulos oli mallilleen melko uskollinen.






Kuopuksen kankaaksi valikoitui vähän sattumalta aika kauan lipastossa vanhentunut sydäninterlock. Se näytti jotenkin tosi tylsältä, mutta pinkillä sekin piristyi kummasti! Kuopus tykkää kuljettaa jotain pientä unilelua kauluksensa sisällä, joten sydäntasku tuntui osuvalta. Hyvin sinne pikkunalle mahtuukin. Mekkojen kaavat on omia, alunperin Lindexin joustofroteeliivimekoista mukailtuja.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Trikoomekkoja

Taas päivitys, jossa voi päivitellä kaavoitusta... Lapset ovat pyytäneet pitkähihaisia mekkoja jo jonkin aikaa. Valmiita sopivanlaisia kaavoja ei juuri ole, varsinkaan, kun halusin raglanhihat. Piirsin Ottobre 4/2012-lehdestä Autumn Forest-hupparin kaavan ja pidensin ja levensin helmaa sen verran kuin kankaat antoivat myöten. Valitsin kaavakoot jokseenkin lasten normaalivaatteiden mukaan eli 116cm ja 134cm. Kaava on hoikalle lapselle, mutta minun lapseni eivät ole hoikkia (vaikka tuossa ekassa kuvassa kintut ohuilta näyttävätkin). Tuloksena oli - juuri sopivan leveät mekot! Sen sijaan muutoin koot olivatkin varsin reilut. Sekä punahilkkakankaasta että pinkistä kruunukankaasta tehdyt mekot ovat mukamas kokoa 116 cm, mutta tosi suuria 107 cm pitkälle tytölle. Punahilkkaisen mekon pituus on juuri niin pitkä kuin 60cm pala kangasta salli. Sen sijaan koko on sopiva 123cm pitkälle isosiskolle. Violetista sienikankaasta tehty mekko on 134cm ja isosiskolle aivan liian suuri. Koot ovat suht loogisia lasten pituudet huomioiden, mutta mutta... Olen aiemmin tottunut Ottobren vaatteissa siihen, että esim. pikkusiskolle ovat nyt juuri sopivia 122cm t-paidat ja isosiskolle 134cm vastaavat menevät juuri sopivasti. Tämä mekossa sovellettu kaava oli sentään vielä hoikan lapsen kaava! Ehkä hoikilla on mukamas normaalia pidemmät raajat tai jotain? No juu, ei enempää nurinaa, sillä lapset sentään kasvavat ja kruunumekko on siitä mainio, että sitä voivat käyttää nyt molemmat.




Hain pientä lisäilmettä tikkaamalla raglansaumat kennotikillä. Aivan mainio tikki muuten! Tikkaan sillä resorikanttaukset ja helmat ja muut eikä ole vielä ikinä ratkennut kovassakaan käytössä.


Lopuksi vielä pari aimmin tehtyä t-paitaa esikoiselle. Ottobren Stripey 134cm jatketulla helmalla.



tiistai 13. marraskuuta 2012

Viulukotelo

Joskus tulee vähän suuruudenhulluja ideoita. Pieni tyttö aloitti viulutunnit ja viulu on neuvostoliittolaista laatua (tai "laatua") 80-luvulta. Itse viulu on kelvollinen, mutta kotelo (tai pussi paremminkin) oli kirkkaanpunaista keinonahkaa. Uudet, kovat kotelot maksavat mansikoita, joten päätin tehä ite. Suuntaa antava kaava vanhasta kotelosta ja siitä sitten. Kovikkeena on kannessa ja pohjassa aaltopahvia ja retkipatjaa (kun ei kovaa muovia osunut olla just silloin), sivuissa retkipatjaa ja taipuisaa muovilevyä. Tähtivelour on esikoisen keskeneräisen mekon kankaanjämiä ja pöllömetsävelourista on tullut aiemmin kuopukselle mekko. Viulun ympärillä on mummultani kulkeutunutta vanutäytteistä trikoota pehmusteena. Vetoketju on ainoa uutena ostettu osa. Ompelurakenteista kyselin vinkkejä Marilta, koska muistin hänen ommelleen joskus itselleen vastaavantyyppisen saksofonikotelon.

Viulu pysyy paikoillaan tarrallisilla nauhoilla, varakieliä varten on oma tasku. Kotelolla on kokoa sen verran reilusti, että toivoakseni tähän mahtuu tarvittaessa seuraavan koon viulukin.

Olkatuki ja hartsi säilyvät omassa pussissaan, joka kiinnitetään Kam-nepillä kotelon sisäpuolelle.

Päätin tehdä ompelurakenteen niin, että saumat näkyvät nurjalla. Ompelin - tai ainakin yritin - ommella saumanvarojen päälle nauhat koristeiksi, mutta siinä kohtaa koti-Husqvarna ei enää ollut kovin halukas enkä käsinkään kärsinyt hommaa tehdä. Käsin ompelu on minusta kamalaa, sillä noin joka toinen pisto osuu sormeen...
Aika mielikuvituksellisia asentoja kappaleilla oli ompelun edetessä...tässä vetoketjun kiinnitystä.


Tässä vielä neljävuotias käyttäjä mummulassa koteloa esittelemässä. Ei tästä tullut pomminkestävää, mutta suojaa ainakin pölyltä ja näyttää hienolta. Ja koska ystävällinen soitonopettaja käy meillä kotona opettamassa, ei soitinta tarvitse juurikaan ulkoiluttaa.

Vaikka projekti oli työläs ja välillä tuntui taidotkin loppuvan niin nautin suuresti tällaisten ideoiden toteuttamisesta. Saa itse miettiä, mitata, pohtia, mallata ja miettiä ompelujärjestystä. Palkitsevaa!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Nuoret vihaiset linnut

Aluksi pahoittelut hiljaisuudesta. On reissattu, käyty töissä, opiskeltu ja flunssailtu. Etenkin viimeistä oikein urakalla. Käsitöitä ei vain ole kerta kaikkiaan jaksanut. Eurokankaassa tuli ihastus angry birds-puuvillakankaisiin ja siitä se ajatus sitten lähti... Kankaat oli tosi kohtuuhintaisia, joten sen takia ottaa nyt päähän, että en ostanut niitä tarpeeksi. Kuvittelin ostavani kerrankin vain tarpeen verran, jotta tilkkuja ei jäisi yli...argh. Kaavaonnikaan ei ollut kovin hyvä. Käytin Ottobre 4/2012 Black denim-liivihameen kaavaa. Kaava oli leveä. Lisäksi kädentiet ovat luonnottoman suuret ja olkahihnat tuplasti liian pitkät. Tämä olisi ollut havaittavissa jossain määrin jo lehden kuvasta, mutta luonnossa totuus oli vielä karmeampi. Käytin lapsille heidän pituuksien mukaisia kokoja, joten liian suuresta koostakaan ei voi olla kyse. Lyhensin molempien olkaimia lopulta reilusti, koska mielestäni lapsen vaate ei saa olla avonainen. Tästä oli hintana tietenkin helman  nouseminen, joten näistä mekoista ei kovin pitkäaikaisia tullut... Kaavaakaan en aio toistamiseen käyttää. Punavalkoinen mekko on vuoritettu kauttaaltaan punaisella lakanakankaalla, sinipohjaisessa on alavarat vain miehustan yläosassa. Onneksi käyttäjät sentään tykkäävät mekoistaan.


lauantai 15. syyskuuta 2012

Muuta uutta yläkertaan

Remontin yhteydessä tein "pakollisen" Ikean reissun. Tarttuihan sieltä kaikenlaista mukaan myös muihin yläkerran huoneisiin...

Keittiötä vaivaa krooninen kaappitilan puute. Toisaalta i-mallisen keittiön peräseinä on ollut vailla käyttöä. Värde-seinähylly mahtui mainiosti tilaan. Alin hylly piti jättää laittamatta, jotta kattilakaappi aukeaisi, mutta muutoin on ihan paikallaan. Emännänjatkokin mahtuu alle. Hyllylle pääsivät keittokirjat, purkkeihin piilotetut teet sekä kuiva-aineita.

Kuiva-aineiden purkit sain vanhempieni mökiltä. Ne on tulleet Pauligin kahvipakettien mukana isäni mukaan 50- tai 60-luvulla. Kuulemma ne oli heillä jo, kun hän oli lapsi. Muovi on kulunut joistain kohdista sameaksi ja kellertäväksi, mutta en anna haitata. Nämä on niin ihania! Harmi vain, ettei punakantisia purkkeja joko ollut lainkaan tai sitten ne ovat hajonneet.

Olohuoneeseen ei tainnut tulla muuta uutta kuin vihreä Lack-pöytä. Mietin jonkin aikaa, onko vihreä liian ärjy väri, mutta ei todellakaan ole.

Eteisessämme ei ole paikkaa kunnon yleisnäkymäpeilille. Onneksi vessan ja tuulikaapin ovien väliin mahtui juuri ja juuri sopivasti Hylkje-pikkupeilejä. Ihanat värit! Päädyin joka väriin, kun keksin, että asettamalla ne päällekäin jokainen perheenjäsen näkee naamansa omasta peilistään. Tällä hetkellä me siis olemme kuin urkupillistö...

torstai 13. syyskuuta 2012

Uusi makuuhuone

Viimein! Kolme vuotta on asuttu kotiamme ja aikuisten makuuhuone on ollut koko ajan mitä sattuu. Rumia seiniä, epämääräisiä tauluja ja onpa välillä nukuttu varastokopissakin. Ei kovin houkuttelevaa... Kesäinen alakerran vesivahinko innosti kaikkien makuuhuoneiden pintaremonttiin. Aikuisten makuuhuone tehtiin yläkertaan. Näin kammottavalta huone näytti ennen:

Roikkuvat lastulevyiset kaapinovet, kulunut, beige muovimatto, iljettävän ruma mäntyinen massiivinen verholautaviritys ja mintunvihreät seinät. Beige ja mintunvihreä eivät ole värejä, sanon minä! Voi yökötys sentään.

Seinät saivat valkoista ja aleksandriitinruskeaa, lattiiaan leitettiin valkotammen sävyinen laminaatti. Sängyn päätyyn sommittelin kerrankin mieluisan taulukokoelman (huomatkaa miestä varten hankitut renessanssikuvat). Lamppu on Ikean uusretroa. Kuulemma vanhempieni ensimmäisessä yhteisessä kodissa on ollut hyvin samantyyppinen, mutta erivärinen.

Kaapinovet poistettiin ja tilalle viriteltiin verho (verhotanko ja verhot Ikeasta). Jos joskus vaurastutaan, vaihdetaan tilalle peililiukuovet.

Oviseinälle löysi tiensä kaverilta ruskeanharmaa Ikean Hemnes-hylly ja viereen saman sarjan lipasto. Mummulastani saadut emaliastiat säilyttävät lankoja. Nämäkin verhot ja verhotanko ovat Ikeasta. Yksiväriset verhot eivät ole oikein mun juttuni, mutta kun päiväpeitto on värikäs niin jotain rauhallista pitää huoneessa olla...

Erityissuosikkini on tuo vanha "Laihuus on rumaa"-mainoskortti.

Sängyn päällä oleva päiväpeitto saa reunoillensa hitaasti, mutta varmasti lisäkerroksia. Sänky kaipaa silti helmalakanaa itselleen. Pitovaatteiden säilytystä varten teen myöhemmin heinäseipäistä tikkaat. Seipäätkin ovat olemassa, mutta odottavat pääsyä meille.

Tykkään niin kovasti uudesta makkaristamme! Vielä jos saisi joskus investoitua uusiin patjoihin niin nautinto olisi täydellinen. Vaikka mitä olen saanut aikaiseksi, mutta en millään tahdo saada aikaiseksi tuoda niitä blogiin saakka näytille. :(

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Virkkuukoukun liikakäyttö

Tuli tehtyä taas yksi peitto isoäidinneliöistä. Se oli ilmeisesti viimeinen, sillä päätellessä napsahti virkkuukoukku poikki. Muoviseksi se osoittautui, vaikka luulin olleen metallia. Eipä kyllä enää neliöt oikein houkuttelekaan, kun niitä on tullut kolmen peiton verran pyöriteltyä (ihan vallan sanaleikinkin tähän keksin). Kuopus sai itselleen siis päiväpeiton. Langat Novitan Isoveljeä, kuviointimallin rosvosin jostain ruotsalaisesta blogista. Luulin, että olis tullut tosi hieno, mutta tuo on vaan jotenkin tunkkainen. Leijonankeltaista lankaakaan ei ollut tarpeeksi ja oli pakko jatkaa oranssilla, joka taas on ihan liian puhdas oranssi. No ei voi mitään. Yhdistäminen meni sen sijaan kerrankin nappiin eli tuli sopivan notkea ja ilmava peitto. Kolme ketjusilmukkaa kiinteällä silmukalla joka toiseen neliön silmukkaan, niin tuo yhdistäminen kävi. Jäi väliin tuollaiset oikeastaan kivat reiätkin.  



Tässä vielä tilkkutäkki alkukesältä, joka pääsi esikoisen sänkyyn. Nyt on kaikilla päiväpeitot. Paitsi että se iso peitto (aikuisten päiväpeitto) kaipaa lisäkerroksia reunaansa, jotta peittäisi sänkyä tarpeeksi.

lauantai 4. elokuuta 2012

Totally Pink

Tähän alkuun olis varmaan ällövaroitus paikallaan...
Esikoiselle ei kelpaisi enää kuin pinkit vaatteet. Kaverinsa täytti viisi ja kyselin, että mitä ompelisin lahjaksi. "Hame tai mekko ja pelkkää pinkkiä, tosi pinkkiä." Sitähän oli luvassa. Yhdistelin kolmea eri pinkkistä kuosia ja lopputulos on aika tyrmäävä. Mutta kuulemma mieluinen saajalleen. Hameen kaava on oma (Me&I:n kaitalehameesta katsoin vähän suuntaa), t-paita on Ottobren tuttu kaava (koko 134 cm).

Esikoiselle tein vielä hameen samalla tyylillä.

Uhhuh. Yritän tehdä lujasti töitä, että jatkossa kelpaisi jotkin muutkin kuin pinkit vaatteet.

Meillä on muuten tehty remonttia. Tekninen puoli valmis, mutta tavarat etsivät vielä paikkaansa ja Ikean reissukin on vielä tekemättä.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Garderobi uusiksi

Sain taas suuren ilon olla kaksi päivää yksin kotona. Tuumin, että kaikki muut mieluisat tekemiset onnistuvat perheen läsnäollessakin, mutta kankaiden ja ompelukoneiden levittely pitkin olohuonetta ja keittiötä ei. Niinpä ompelin itselleni vaatteita. Oli aikakin, sillä suurimman osan kankaista olin hankkinut 2-3 vuotta sitten... Sovituskuvat peilin kautta ei tahdo millään onnistua, mutta saa näistä ehkä jotain käsitystä...

Hauskanmallinen tunika on tehty Suuren Käsityölehden (5-6/2012) ohjeella. Tämä tuli tilkuista, joten värillisesti meni vähän överiksi. Melkoinen pellehermannipaita... Pääntien kanttauksen jatkuminen hihaan on aika vinkeä. :) Kankaat Eurokankaan Nanson halpistrikoita ja kuviollinen jotain 3,90 e/m maksanutta neulosta.
Samaisesta lehdestä (2/2012) tein Nuori suunnittelija-ohjeella myös pussihelmatunikan. Taitavat nykynuoret olla huomattavasti pitkäjalkaisempia kuin minä, sillä alkuperäisellä pituudella tunika oli polvipituinen! Tein sitten rintojen alle muotolaskokset (taitavat nykyteinit olla aika litteitäkin...) ja leikkasin ronskisti 15 cm pois pituudesta. Vähän mietityttää tämän malli, koska on tosi äitiysvaatteen tyylinen, mutta kai sitä voi silti pitää... Kangas Eurokankaan palalaarista.

Pitkähihainen trikoomekko (1/2011) sen sijaan on tosi mieleinen! Tuunata piti taas, sillä vyökappaleet roikkuivat navan alapuolella (niistä siis senttikaupalla pois) ja miehustaakin kavensin vähän. Pituudesta piti tässäkin nipistää 15 cm. Ei mulle ennen ole koon 40 vaatteet olleet ihan näin pitkiä. Tämäkin kangas on EK:n laarista.

Oranssi pussihihapaita on ommeltu samalla Ottobren (2/2007) kaavalla kuin aiempi apilapaitani. Tämä oli pari vuotta leikattuna lojuva pitkähihainen paita, josta lähinnä pätkäisin hihoja pois, joten kaikkia rypytyksiä ei mahtunut mukaan ja kaula-aukkoakaan en hoksannut isontaa. Hameesta tuli just millilleen sopiva! Kaava on Käsityölehdestä (3/2011), tosin vyötärökaitaleen korvasin ihan pelkällä päärmeellä ja vetoketjun tarralla. Hyvin tuntui tarrallinen versiokin toimivan! Kangas on Eurokankaan pellavasekoitetta, josta oli tarkoitus tulla keittiöntuoleihin uudet päälliset. Lopusta kankaasta ajattelin värkätä tulevaan makuuhuoneeseemme taulut. Hameesta tein ensin harjoituskappaleen kirppispöytäliinasta, mutta siitä tuli liian suuri. Onpa sitten olemassa, jos vahingossa lihon.

Ja sitten vielä toinen pussihihapaita (Ottobre 2/2007), johon tuli kaikki kaavanmukaiset rypytykset. Pituutta olisi saanut olla enemmän, mutta noista kankaista ei riittänyt milliäkään pidempään.







Lopuksi samat vaatteet vielä tylsästi tasolla... Kerrankin tuntuu muuten siltä, että on töihinkin jotain päällepantavaa! Yksi vaate jäi vielä kesken, se myöhemmin...