torstai 28. helmikuuta 2013

Omia rättejä

Piti tehdä itsellekin vaatteita. Kaveri antoi Facebookin Ompeluelämää-ryhmän Tissiksen eli tissimekon kaavan ja sitä piti kokeilla. Toimii! Näitä varten on pari muutakin kangasta hankittuna, jotta voin kesää varten tehdä ja silloin liihotella tissiksessä kera leggingsien. Kangas on vuosi sitten Michas Stoffecke:lta kimppatilattua interlockia. En interlockista edelleenkään tykkää, koska se venähtää pesujen myötä ikävästi, mutta aina ei ole jerseytä tarjolla kivoista kuoseista...

Toisena tekeleenä tarpeeseen tullut kotihuppari. Metsolan hippiejoustofroteeta oli juuri ja juuri riittävästi. Kaava on parin vuoden takaisesta Kässälehdestä nuoren suunnittelijan kaava, aivan toimiva. Tein hupparin vuorittomana, huppuun tein vuorin ja etureunoihin alavarat keltaisen apilajerseyn viimeisistä tilkuista. En viitsinyt laittaa etureunoihin tukinauhaa ja sehän kostautui vetskarin kupruiluna.



Aika inaktiivinen olen blogissa ollut. Oikeastikaan en paljoa käsitöihin nykyään ehdi, kun päätin ruveta opiskelemaan harrastusluonteisesti ja se viekin aika reilusti aikaa. Mutta aina joskus jotain silti kässään välipalaksi...