Pää pehmenee...

Ei tässä kolmenkympin helteessä voi tehdä mitään järkevää. Mies kuitenkin tarvitsi kalastajanhattuja, kun se ainokainen kaupasta löytynyt on koko ajan hikinen. Miehelle sopivat ja hattuun riittävän jämäkät puuvillat oli vähissä. Ikean värityskirja ja kaveilta saatu vahva (intian?)puuvilla kuitenkin kävivät. Miehen eduksi täytyy kyllä todeta, ettei ole kovin ronkeli... Lieri olisi voinut olla suppeampi, mutta näillä mennään. Turkoosiin hattuun piti yrittää tikata jotain miehekästä.

Ja sitten tuumin myös, että nämä tytöt tarvitsevat jotain kevyempää ja säädyllisempää päällensä... Eivät näytä kovin ihastuneilta, mutta voi voi. 

Huh hellemekkoa

Rohkaistuin tilaamaan ensi kertaa hullunhalpoja kankaita Metsolan ystävämyynnistä. Joustofroteita kotiutui melkein kymmenen metriä ja keskimetrihinta jäi reippaasti alle kympin. Halvoissa kankaissa on omat etunsa kuten se, että niitä raatsii leikata vähän runsaammalla ja rohkeammalla otteella. Normaalisti leikkaan kankaat tosi nuukasti, mikä ei yleensä johda kuin tuttuihin ja tylsiin ratkaisuihin.

Nyt halusin uuden hihattoman hellemekon itselleni. Joka tyypin kaavakirjasta etsin vinkkejä mekkoihin ja törmäsin kellohelmahameen ohjeeseen. Vihreäkeltaisesta apilasta riitti hyvin puolikellohelmaan ja yläosan leikkasin vanhan topin mukaisena. Oli jännää laskea oikeita mittasuhteita. Jos olisi aikaa ja energiaa enemmän niin luulen, että kaavoittaminen olisi mun juttu. Mutta kun ei ole niin valmiilla mennään pääasiassa.

Ja tuommonen siitä tuli. Ihan kiva hellekolttu. Ensin näytti yöpaidalta, mutta etumukseen surautettu framilon korjasi tilanteen.

Niistä muista ysmykankaistakin olen ommellut jotain, mutta lapsia ei saa sovittamaan näillä helteillä pitkähihaisia joustofroteevaatteita...

Hupparin etureuna siististi (kuvallinen ohje)

Olen ollut huppariompelijana kauniisti sanottuna kehittyvä. Vetskarit on kuprunneet, vetskarin yläreunat raapineet lapsen kaulaa, hupun päärmeet miten sattuu, taskut eri korkeudella ja niin edelleen. Aina ei viitsisi tehdä kokovuoritettua hupparia ja alavaralipareetkin ovat jotenkin ankeita. Kärsivällisyyteni ei riitä lukemaan vapaa-ajan harrastuksissa ohjeita kovin tarkasti ja siksi oikeaoppinen hupparin ompelu on jäänyt salaisuudeksi. Nyt kuitenkin olen tuon etureunan suhteen jo mukavan lähellä tyytyväisyyttä. Hyvällä tuurilla tästä voi olla hyötyä jollekin toisellekin. Tässä hupparissa ei siis ole vuoria eikä alavaroja. Huppukin on vuoriton käyttäjän toiveesta. Kankaana Kestovaippakaupan joustocollegen jämiä, 50 cm hammasvetoketju samaisesta paikasta, kuten myös myöhemmin käytettävä Lillestoffin nauha (ja vaikka tämä haiskahtaa blogiyhteistyöltä niin se ei sitä ole...). Huppari on jokseenkin kokoa 146 cm. Kaava Ottobre 4/2012, mutta toimii muillakin kaavoilla.

 

Ompele huppari ensi muotoonsa. Eli olat, hihat kädenteille, hihasaumat, sivusaumat, resorit hihansuihin, hupun keskisauma, huppu paikoilleen (hupun etureunat sentin verran keskietusaumoista yli, jotta saa kunnon päärmeen huppuun) ja taskut etukappaleille. Ompelin taskujen etureunat aivan etukappaleen keskietureunaan asti, jolloin taskun etureunan saumanvarat jäävät näppärästi vetoketjuompeleen sisään. Tämän jälkeen silitin keskietusaumoihin 2-3cm levyiset kaistaleet tukikangasta. Tämän jälkeen vielä helmaan kiinni kaksin kerroin taitettu resori, koska halusin vetoketjun alkavan resorin alareunasta. Resorin päät saavat jäädä auki, koska ne umpeutuvat vetoketjua kiinnitettäessä. Kas näin:

 

Seuraavaksi vetoketjua kiinnittämään, oikeat puolet vastakkain tietysti. Aloitan aina yläreunasta niin saan taitettua ketjun yläreunan ylimääräisen lipareen 90 astetta sivuun (tästä kuva alempana). En tiedä, onko tuohon kääntöön muita kikkoja, mutta itse käytän tätä. Tukikangas on ihanaa, sen ansiosta en viitsi käyttää edes nuppineuloja vetoketjua laitettaessa ja silti puoliskot osuvat riittävästi kohdakkain. Tykkään ommella vetskarin läheltä hampaita.

 Yläreuna näyttää tältä. Hupun kiinnityssaumaan jää rakoa muutama millimetri.

 Sama toiselle puoliskolle. Tämän jälkeen suljen vetoketjun ja tarkistan, että puoliskot ovat riittävästi kohdakkain (ja mun riittävän määritelmä on aika väljä). Jos ei ole, puran toisen puoliskon vetoketjusta irti ja kokeilen paremmalla onnella. Tässä tapauksessa näyttää ihan hyvältä.

 Vetoketju auki ja nurjan puolen kimppuun. Taitan saumanvarat nurjalle ja tältä näyttää. Hupun päärmettä ei ole siis vielä ommeltu, sen aika on myöhemmin.

 Myttyröitä ja repsottavia reunoja näkyy, mutta ei hätää.

 Tässä perinteistä Älä katso nurjalle-meininkiä...

 No sitten siistimään. Otetaan jotain kivannäköistä joustamatonta nauhaa, jonka leveys on sentin-pari. Itse tykkään Lillestoffin kuviollisista nauhoista. Ompelen nauhan pään kuvan mukaisesti muutamalla pistolla kiinni vetoketjun yläpäähän. Tämä on aputoimi, taitavammat jättänevät väliin.

 Nauha käännetään oikeaan asentoonsa (pää piiloutuu vetoketjun yläreunan alle) eli vetoketjun käännöksen takia ensin vaakasuoraan ja keskietusauman kohdalla käännös alaspäin. Käännän nauhan sellaisenaan, taipuu ilman apuviiltoja tai leikkauksia. Tikataan kiinni suunnilleen vetoketjun ompeleen kohdilta. Jos ompelee kontrastivärisellä langalla kuten minä, pitää kurkkia vähän väliä oikealle puolelle, jotta näkee, meneekö tikki siellä, missä haluaa (minä en kurkkinut ja sen huomaa lopputuloksesta...).

 Alareunassa nauha leikataan pari senttiä alareunaa pidemmäksi ja pää käännetään resorin saumanvaran alle (öö, niinkö se sanotaan?), jotta tulee oikein siistiä. Käydään päässä kääntymässä.

 Huristellaan nauhan toista reunaa pitkin takaisin ylös ja päätellään langanpätkät. Ommellaan vielä hupun etureunan päärme.

 Valmis!

 Yläreuna on siisti. Hölmöltä tosin näyttävät kontrastivärillä ommeltuna nuo vaakasuorat kohdat. Oikealla puolella pinkissä kankaassa näkyy myös hyvin laiskuuteni, kun en viitsinyt tarpeeksi usein vilkuilla nauhan kiinnitysvaiheessa ompeleen kohdistusta.

Helmaankin voi olla tyytyväinen.

 Nauhahuolittelu näyttää nurjalla tältä.

 Ja tältä.

 Ja tältä. Vitsit, tuohan näyttäisi hyvältä oikeallakin puolella... Mietin etukäteen, tuleeko etureunasta nauhan vuoksi liian paksu, mutta ei ainakaan isomman lapsen käytössä. Vauvahuppariin olisi kyllä mielestäni turhan tönkkö ratkaisu. Nauhan ansiosta reuna on myös jämäkkä, minkä toivon paitsi helpottavan vetoketjun käyttöä, myös pitävän hupparin etureunan pidempään siistinä (joskushan hupparit lörpsähtävät etureunasta ikävästi käytön myötä).

 Tältä se näyttää takaa.

 Ja edestä tältä. Malli ei ole kotona, joten tämä jää huutelemaan henkariin. Sain muuten tuhottua joustocollegevarastoni melkein loppuun. Vaan lisää pitää jossain vaiheessa hankkia. Ainakin leggarikäytössä on ollut mukava, lämmin ja kestävä eikä ole mennyt pesuissa miksikään.